Death metal

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Brutaali death metal)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Death metal
Alkuperä Thrash metal
hardcore punk
ensimmäisen aallon black metal
Alkuperämaa  Yhdysvallat
Kehittymisen
ajankohta
1980-luvun alku ja puoliväli
Tyypillisiä
soittimia
sähkökitara
sähköbasso
rummut
Kehittyneitä
tyylilajeja /
suuntauksia
melodinen death metal
tekninen death metal
brutaali death metal
deathcore
Cannibal Corpse on tunnettu yhdysvaltalainen death metal -yhtye

Death metal on metallimusiikista 1980-luvun alussa ja keskivaiheilla lähinnä Yhdysvalloissa (erityisesti Floridassa ja Kaliforniassa) ja Euroopassa (erityisesti Isossa-Britanniassa ja Skandinaviassa) edelleen kehittynyt tyylilaji. Musiikkityylille on ominaista nopea tempo, ärhentelevä aggressiivinen laulutyyli (lähes aina matalaääninen murina), monimutkaiset kitarariffit ja nopeat kitarasoolot. Laulujen sanat ovat yleisilmeeltään tummanpuhuvia ja käsittelevät tyylisuuntauksen nimen mukaisesti usein sotaa, kuolemaa, väkivaltaa ja kauhua. Jotkut yhtyeet tosin käsittelevät sanoituksissaan myös muita aiheita, kuten esimerkiksi politiikkaa ja yhteiskuntaa. Tavallisesti death metal -kokoonpanoon kuuluu laulaja, kaksi kitaristia, rumpali ja basisti. Yleensä soittimet ovat matalavireisiä.

Ominaispiirteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Death metalin laulu on yleensä karkeaa. Tyypillisesti ilmaisu on korisevaa murinaa tai joskus kirkunaa tai muuta epätavallista tyyliä.[1] Syvää ja hyökkäävää laulutyyliä korostavat voimakkaat, mataliksi viritetyt särökitarat.[2] Rumpujensoitto on nopeaa, ja siinä hyödynnetään tekniikoita kuten tuplabasaria, blast beatia ja synkooppia. Usein vaihtuvat nopeudet ja tahtilajit ovat myös tyypillisiä.

Death metalissa hylättiin suurieleinen lavaesiintyminen, jota tavattiin muissa metallityyleissä paitsi thrashissa. Death metal -muusikot pukeutuvat yleensä arkisiin revittyihin farkkuihin ja nahkatakkeihin.[3] Tästä poikkeutena toimii kuitenkin Deiciden Glen Benton, joka poltti ylöslaisen ristin otsaansa ja käytti haarniskaa lavalla.

Thrash metal alkoi kehittyä nopeasti ja synnytti muita exteme metal -lajeja. Allmusicin mukaan Slayerin Reign in Blood "vaikutti koko death metal -lajin syntyyn Yhdysvalloissa."[4] Death metal syntyi thrash metalista, hc punkista ja useista muista rankemman musiikin tyylisuunnista. Tyylisuunnan tarkkaa syntymähetkeä ja -paikkaa on vaikea osoittaa. Osasyynä tähän olivat ennestäänkin epäselvät genrerajat sekä kansainvälinen kasettivaihto eli "treidaus", jonka johdosta eri musiikilliset vaikutukset siirtyivät nopeasti Euroopasta Yhdysvaltoihin.

NWOBHM-yhtye Venom oli yksi merkittävä tyylilajin vaikuttaja. Näiltä yhtyeiltä death metal -suuntaus otti rienaavia ja pirullisia vaikutteita. Suuntauksen nimi on ilmeisesti peräisin kappaleesta "Death Metal", joka on Possessed-yhtyeen albumilta Seven Churches (1985). Death metal hyödynsi sekä thrashin että hardcore punkin nopeutta ja hyökkäävyyttä. Nämä ainekset sitten yhdistettiin sanoituksiin, jotka saivat innoitusta slasher-elokuvien väkivallasta ja okkultismista.[2]

Chuck Schuldineria (Death) on usein kutsuttu "death metalin isäksi".[5]

Vaikka Death ei varsinaisesti ollut ensimmäinen levyttänyt death metal -yhtye, Chuck Schuldinerin luotsaamaa yhtyettä pidetään yleisesti yhtenä tyylilajin tärkeimmistä pioneereista ja merkittävimmistä suunnannäyttäjistä. Schuldinerin johdolla Death teki ensimmäiset death metal -demonsa nimellä Mantas jo vuonna 1983, mutta esikoisalbumi Scream Bloody Gore (1987) sekä sitä seurannut Leprosy (1988) ovat ns. klassista death metalia.

Tampan kaupungissa Floridan osavaltiossa tuottaja Scott Burnsin luotsaamalla Morrisound-studiolla syntyi 1980-luvun puolivälin jälkeen floridalainen death metal -soundi, joka tarttui monen aikalaisyhtyeen albumeille. Muun muassa Atheist, Death, Deicide, Morbid Angel ja Obituary löysivät Tampasta henkisen kotipaikan 1980-luvun loppuun mennessä – Buffalon liepeillä aluksi vaikuttanut Cannibal Corpse niinkin myöhään kuin vuonna 1990. Vaikka kaupungissa ei varsinaisesti ollutkaan aktiivista metallimusiikin yhteisöä, kuten thrash metalilla oli San Franciscossa tai grindcorella Englannissa, yhteinen nimittäjä kaikille yhtyeille oli Morrisound.[6]

Myös Napalm Deathilla on asemansa death metalin kehityksessä, vaikka yhtye on varsinaisesti grindcoren kehittäjä, ei death metalin. Musiikkityylien yhtymäkohdista huolimatta äärimmäisen nopeatempoinen ja atonaalisia piirteitä sisältävä grindcore perustuu metallimusiikin ja hardcore punkin sekoitukselle, kun taas raskassoutuisempi ja selkeitä melodiakulkuja sisältävä death metal pohjautuu perinteiseen metallimusiikkiin. Napalm Death ryhtyi demoaikojensa ja kahden ensimmäisen grindcore-julkaisunsa jälkeen soittamaan death metalia, samoin teki toinen goregrind-pioneeri Carcass.

Yhdysvaltojen lisäksi death metal rantautui myös Eurooppaan, ja varsinkin Ruotsissa death metal juurtui nopeasti: 1980-luvun lopulla perustetut Nihilist (myöhemmin Entombed), Grave, Dismember sekä Unleashed loivat pohjan eurooppalaiselle ja skandinaaviselle death metalille. Nämä yhtyeet eivät kuitenkaan vielä soittaneet omaksi tyylisuunnakseen myöhemmin muotoutunutta melodista death metalia, vaan enimmäkseen yhdysvaltalais- ja englantilaisvaikutteista alkuperäistä death metalia. Yhtyeet loivat kuitenkin vankan pohjan vuosina 1995-2000 tapahtuneelle melodisen death metalin kehitykselle, kun erityisesti Ruotsissa death metalin varaan rakentunut kannattajakulttuuri juurtui Göteborgin ja Tukholman alueille. Melodisen death metalin tekivät suosituksi ruotsalaisyhtyeet In Flames, Dark Tranquillity ja At the Gates sekä suomalaisyhtyeet Children of Bodom, Kalmah ja Norther.

Skandinaaviset death metal -piirit alkoivat myös kehittyä, ja uraauurtavia yhtyeitä olivat muiden muassa ruotsalaiset Entombed ja Dismember.

Myöhemmät vaiheet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1990-luvun aikana death metalista itsestäänkin kehittyi vielä useita erilaisia tyylisuuntauksia, kuten niin sanottu melodeath tai melodinen death metal, jossa melodiat ja kitaraharmoniat näyttelevät suurempaa roolia kuin varsinaisessa death metalissa. Göteborg oli tämän tyylisuunnan merkittävin syntypaikka, ja myöhemmin koko alagenreä alettiinkin yleisesti kutsua Göteborg-metaliksi. Tätä tyylisuuntaa, joka varsinkin myöhemmin muuttui perinteisestä death metalista hyvin poikkeavaksi, ei nykyään enää pidetä käytännössä lainkaan death metalina suurien erojen vuoksi.

Myöhemmin ruotsalainen Tiamat, sveitsiläinen Samael ja kreikkalainen Rotting Christ yhdistivät taidemusiikkia sekä Pink Floyd -vaikutteita ja synnyttivät melodisesta death metalista eriytyneen sinfonisen black metal -suuntauksen. Suuntausta ei harrastajien mukaan tulisi kuitenkaan sekoittaa samaan aikaan syntyneeseen melodiseen black metal -suuntaukseen, joka myös yhdisti klassista musiikkia ja metalia. Sinfonista black metal -suuntausta onkin myöhemmin kutsuttu muun muassa dark metaliksi. Dark metal eroaa selkeimmin Black Metallista sanoituksissa. Lyriikka voi olla enemmän abstraktia ja tempo musiikissa voi olla hitaampaa

Death metal oli 1990-luvulla erityisen suosittua Skandinaviassa ja Etelä-Amerikassa. Skandinaavisesta death metalista kehittyi melodinen death metal -tyyli ja Yhdysvalloissa syntyi tekninen death metal, jota edustivat yhtyeet kuten Atheist ja Cynic. Ne kehittivät kitaransoiton nopeuden ja teknisyyden poikkeuksellisen taitaviksi.

Nykyään death metalia suositaan suurelta osin samoilla alueilla, mutta suosio myös muualla Euroopassa on lähtenyt hiljalleen kasvuun. Pohjois-Amerikasta on edelleen tullut jonkin verran brutaaleita death metal -yhtyeitä, mutta myös lukemattomia uudemman tyylisiä metalliyhtyeitä, jotka ovat yhdistelleet death metalia, black metalia, thrash metalia, nu-metalia, alternative metalia, melodista death metalia eli nk. Göteborg-metalia sekä hardcore punk -vaikutteita. Näitä yhtyeitä kutsutaan yleensä metalcoreksi.

Blackened death metal

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Blackened death metal yhdistää death metalin raskauden ja kuolemaa käsittelevät sanoitukset black metalin synkeään tunnelmaan. Lajin tunnetuin edustaja on puolalainen Behemoth.[7] Sotametalliksi (engl. war metal) kutsutaan erityisen nopeatempoista ja kaoottista black- ja death metalin suuntausta, jonka sanoitukset usein käsittelevät sodan ja ydintuhon kaltaisia aiheita. Lajityypin perustajina pidetään kanadalaisia Conqueroria ja Blasphemyä.[8][9]

Brutaali death metal

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Brutaali death metal painottaa hyökkäävyyttä, raskautta, nopeutta ja rytmistä monimutkaisuutta, kun taas perinteiselle metallimusiikille ominaisten melodian, sointivärin ja säkeistö-kertosäe-rakenteiden merkitys on vähäinen. Kitaralla soitetaan dempattuja voimasointuja ja yksinkertaisia riffejä, joissa saattaa olla vain yksi sointu. Rummut ovat vahvasti esillä ja laulu on matalaa, rytmikästä murinaa. Lajityypin edelläkävijä oli Cannibal Corpse.[10]

Tekninen death metal

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tekninen death metal on kokeellisten sävellysten ja virtuoosimaisen soittotaidon leimaama tyylilaji, jossa suositaan nopeaa tempoa sekä monimutkaisia riffejä ja rytmejä. Lajityyppi sai alkunsa 1980-luvun lopulla, kun thrash metal -yhtyeet olivat vieneet metallimusiikin teknisen haastavuuden uudelle tasolle ja death metal -muusikot alkoivat tehdä samankaltaisia kokeiluja. Myöhemmin osa suuntauksen yhtyeistä alkoi ottaa vaikutteita myös fuusiojazzista ja lisätä kappaleisiin improvisaatiota.[11]

  1. "Genre - Death Metal/Black Metal (Arkistoitu – Internet Archive)". All Music Guide. viitattu 9.11.2007.
  2. a b Moynihan, Søderlind (1998), s. 27
  3. Moynihan, Søderlind (1998), s. 28
  4. Huey, Steve. "Reign in Blood – Review." Allmusic.com. viitattu 9.11.2007.
  5. Yhtyeen biografia Allmusic-sivustolla[vanhentunut linkki]
  6. Christe, Ian: Pedon meteli - Heavy metallin Vanha ja Uusi testamentti. Johnny Kniga Publishing, 2006. ISBN 951-0-31126-X , ss. 282-284
  7. Ammirato, James: A Brief History of Black Metal WECB. 2.12.2018. Viitattu 16.10.2021. (englanniksi)
  8. Kelly, Kim: Microgenres: War Metal – A Primer Invisible Oranges. 21.2.2012. Viitattu 15.12.2023. (englanniksi)
  9. War Metal Metal Music Archives. Viitattu 15.1.2023. (englanniksi)
  10. Phillipov, Michelle: Death Metal and Music Criticism. Analysis at the Limits, s. 120–126. Lexington Books, 2012. ISBN 9780739164594 Google-kirjat (viitattu 17.2.2023). (englanniksi)
  11. 100 Greatest Technical Death Metal Bands and Technical Thrash Metal Bands Entertainment Expertscolumn. 8.5.2015. Viitattu 17.2.2023. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]